Vinkit stressaavan arjen helpottamiseen

Jokaisesta meistä voi tuntua välillä, että arki on stressaavaa. Tekemistä tuntuu olevan riittävän joskus vaikka muille jakaa! Listasimme vinkit, joilla helpotat stressiä sekä omaa ja perheesi arkea.

1. Riittävä lepo

Tämä lienee itsestäänselvyys, mutta silti niin moni laiminlyö riittävän levon merkittävyyttä jaksamiseen. Ennen nukkumaanmenoa tulisi rauhoittua: viihdelaitteet sekä sininen valo eivät toimi tässä combossa. Vältä siis näiden käyttöä ja aseta puhelimeen sinisen valon suodatin aktiiviseksi esimerkiksi kaksi tuntia ennen nukkumaan menoa. Sovi itsesi tai perheesi kanssa selkeät rauhoittumisajat ja nukkumaanmenoaika.

 2. Liiku ja tapaa ystäviä

Liikunta antaa energiaa ja auttaa jaksamaan, samoin ystävien tapaaminen. Nämä kuitenkin jäävät arjessa vähemmälle huomiolle. Vinkki on siis: yhdistä liikkumisen ilo ja ystävien tapaaminen. Sovi ystävien kanssa esimerkiksi kerran viikkoon jokin liikunnallinen aktiviteetti. Perinteinen lenkki on myös mainio, siinä samalla ehtii vaihdella kuulumisia.

3. Kalenterista apua aikatauluttamiseen

Merkkaa kalenteriin kaikki tärkeät tehtävät ja tapaamiset. Käytä myös priorisointia tehtävälistojen hallinnassa: merkkaa tehtävät tärkeysjärjestykseen. Perheesi arkea helpottaa perhekalenteri, jossa on merkattu menoja, jotta osapuolet ovat kartalla, missä mennään. Kalenteriin kannattaa merkata yhteinen aika ja yhteiset kauppareissut.

4. Käy ostoksilla kerran viikossa samassa kaupassa

Tee ostoslista ennakkoon. Pidä ostoslistaa esimerkiksi jääkaapin ovessa, jotta voit samantien kirjoittaa ostoksen, jotka huomaat jotain puuttuvan. Samassa kaupassa asiointi helpottaa ostoksien tehokasta tekemistä, koska hahmottaa paremmin, missä mikäkin osasto onkaan. Lisäksi keskittämällä samaan ruokakauppaan ostokset hyödyt bonusjärjestelmistä.

5. Nauti vapaudesta, kun käytät Mobifya

Laskuja ilmestyy milloin mihinkin paikkaan: postilaatikkoon, nettipankkiin tai sähköpostiin. Se voi stressata, kun ne ovat eripaikassa ja mahdollisuus unohtaa jokin lasku on suuri.
Automaattiset eräpäivämuistutukset ovat kullanarvoisia hektisen arjen keskellä. Laskut voi maksaa helposti parilla pyyhkäisyllä vaikka lenkillä, kauppareissulla tai sohvalla makoillessa puhelimella. Sinun ei tarvitse edes kirjautua nettipankkiin!

 
 
Evästeet

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä kerätäkseen anonyymiä tietoa käyttäjien liikkeistä sivustolla. Kerättäviä tietoja ovat esimerkiksi käyttäjäliikenteen määrä sivustolla ja mikä sivuista on suosituin vierailujen sekä sivulla käytetyn ajan perusteella.

Välttämättömien, suorituskykyä ja käyttökokemusta kehittävien evästeiden avulla varmistamme verkkosivuston luotettavan ja turvallisen toiminnan. Näihin evästeisiin ei tallenneta tunnistettavissa olevia henkilötietoja, tallentuvat tiedot ovat anonyymia tietoa siitä miten verkkosivustoja käytetään. Näiden anonyymien tietojen avulla pystymme kehittämään verkkosivuston sisältöä, suorituskykyä ja käyttömukavuutta. Välttämättömien evästeiden käytön voit estää ainoastaan selaimesi asetuksissa. Emme luovuta tietoja Mobifyn ulkopuolelle.

Käytössämme olevat palvelut ovat:

Tawk.to
Googlen palvelut (Analytics)
Facebook
AddToAny
Hotjar

Markkinointi- ja kohdistusevästeet

Markkinointievästeiden avulla voimme kohdentaa sinulle markkinointiviestintää mainosverkostoomme kuuluvien sosiaalisen median alustojen kautta (Facebook, Google, Instagram, LinkedIn, Twitter ja YouTube). Näiden evästeiden avulla näet mainoksia, jotka vastaavat verkkosivutoimintasi mukaisia kiinnostuksen kohteita. Markkinointievästeiden käyttö voi siten tarkoittaa tietojen luovutusta Mobifyn ulkopuolelle kolmannen osapuolen mainosverkoston omaan käyttöön. Mainosverkostoomme kuuluvat sosiaalisen median alustat voivat hyödyntää tietoja myös omassa käytössään. Näihin evästeisiin ei tallenneta tunnistettavissa olevia henkilötietoja, mutta selaimesi ja laitteesi voidaan tunnistaa.