Ruokakaupoista tuttu bonusjärjestelmä hyödyttää parhaiten niitä, jotka keskittävät asiointinsa yhteen paikkaan. Mitä enemmän kulutat, sitä enemmän saat hyötyä takaisin.
Kotimaisella Clark palvelulla kerrytät kuitenkin huomaamattasi rahaa maksamalla laskuja. Kuulostaako melkein liian hyvältä ollakseen totta?
Olipa tavoitteesi pieni tai suuri, säästäminen arjessa kannattaa aina. Parhaiten onnistut säästämisessä, kun se tapahtuu huomaamattasi normaalin elämän ohella. Säästämisellä hallitset omaa taloutta entistä paremmin ja sen aloittaminen on nyt helpompaa kuin koskaan.
Charlotta, 28, on juuri saanut opinnot lopullisesti päätökseen ja keskittyy nyt täysillä työelämään.
– Opiskeluaikana ei juurikaan rahaa jäänyt säästöön. Kaikki mitä tuli, myös meni, lähinnä elämiseen ja työmahdollisuudet täysipäiväisen opiskelun ohella olivat rajalliset. Nyt kun olen taas kokoaikaisesti työelämässä, olen alkanut miettimään raha-asioitani uudelleen, Charlotta kertoo.
Clark on kotimainen palvelu, joka tarjoaa käyttäjälleen mahdollisuuden hallita talouttaan kokonaisvaltaisemmin. Clark-tili toimii käyttäjälleen henkilökohtaisena digitaalisena postilaatikkona, jonne voi keskittää kaikki saapuvat laskut ja maksaa ne palvelun kautta. Selkeältä työpöytänäkymältä kuluttaja näkee kaikki ajankohtaiset ja avoinna olevat laskut sekä lähestyvät eräpäivät. Palvelun käyttö on kuluttajalle ilmaista.
– Clarkin avulla hahmotan kuluvan kuun taloustilanteeni ja maksan laskut aina ajallaan. Se auttaa minua hallitsemaan rahankäyttöäni ja budjetoimaan menoja, Charlotta kertoo.
Säästöä bonuksista
Tuhannet suomalaiset hyödyntävät ruokakaupoista tuttuja bonusjärjestelmiä. Clark-palvelussa on mahdollista kerryttää bonusta maksamalla laskuja. Jo ihan arkipäiväisistä laskuista kertyy helposti suuria summia vuodessa. Keskittämällä kaikki laskut Clarkiin ja maksamalla ne palvelun, joko mobiilisovelluksen tai verkkosivun kautta, kerrytät maksutapaetua 0,3% jokaisen laskun loppusummasta.
– Aluksi palvelun käyttöön piti hieman totutella. Minulle saapui laskuja kuukausittain niin postitse kuin sähköpostiinkin, mutta kun saan kaikki nykyään Clarkiin, arkeni on helpottunut huomattavasti. Laskut jo pelkästään asumisen kuluista ja arkisista pakollisista menoista muodostavat merkittävän summan, josta on mukava saada kuukausittain bonusta, Charlotta kertoo.
Bonukset kirjautuvat henkilökohtaiselle Clark-tilille, josta ne on nostettavissa omalle pankkitilille tai vaikka kumppanin kanssa yhteiselle säästötilille.
Suosittele sovellusta kavereille ja tienaa rahaa
Clark on kehittänyt bonusjärjestelmän ohelle myös palkitsevan suositteluohjelman, joka kannustaa uusia käyttäjiä kokeilemaan sovellusta. Suosittelemalla Clarkia ystäville, tutuille ja miksei tuntemattomillekin tienaat jokaisesta suosittelun kautta liittyneestä käyttäjästä viiden euron bonuksen. Lisäksi joka kymmenennestä käyttäjästä Clark maksaa tilillesi lisäksi kymmenen euron lisäbonuksen. Suosittelubonus maksetaan, kun uusi käyttäjä on maksanut ensimmäisen laskunsa Clarkin kautta.
– Parasta bonusjärjestelmässä on, että saan nostaa bonuksista kertyneet rahat omalle tililleni, joten saan myös itse päättää miten ne käytän. Olenhan ne itse tienannut, Charlotta naurahtaa.
– Omalla kohdallani suosittelubonuksista on kertynyt mukava summa rahaa. Lisäksi pystyn sovellusta suosittelemalla auttamaan myös ystäviäni kohti helpompaa arkea, hän lisää.
Haluatko sinäkin ottaa askeleen kohti huolettomampaa arkea? Lataa Clark-sovellus ilmaiseksi App Storesta tai Google Play -kaupasta tai rekisteröidy verkossa.
Iltalehden artikkeliin pääset tästä